keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tomaattia ja basilikaa


Etelän ikkunoilla alkaa olla ahdasta. Sain hiukan lisää tilaa, kun työnsin basilikat tomaattiruukkuihin. Nehän ovat kumppanuuskasveja ja suorastaan kukoistavat toistensa seurassa. Siirrosta ne selvästi tykkäsivätkin. Purple Ruffles basilikat ovat hauskoja kirjavine ja kähäräisine lehtineen tomaatin kasvuston seassa.


Purple Ruffles basilikaa tomaattiruukkussa.

Kasvatan tänä vuonna tomaattia 15 lajiketta. Taxi Yellow aloitti kukinnan ja ensimmäiset tomaatit on jo kovaa vauhtia kasvamassa. Muita lajikkeita ovat Gold Rush Tiny, Blondkopfchen Cherry Tomato, Sweetie, Black Cherry, Peacevine Cherry Tomato, Early Cherry, Ildi, Early Siberian, Black Krim, Peach Tomato, Stupice Tomato, Coeur du Boeuf, Brandywine ja Moneymaker. 

Moneymaker on perustomaatti eikä oikein oma suosikkini. Sitä vaan löytyy yhä siemenlaatikosta. Pussin ostin vuonna 2006 ja vielä hyvin iti. Ensimmäinen siemenpussi, jonka olen ostanut.

Näillä näkymin saan hoidella tomaatteja vielä muutaman viikon sisällä. Olisihan sitä voinut taas myöhemminkin aloittaa. Toisaalta on se aika mahtavaa, kun satoa saa jo heti kasvihuonekauden alettua. Useampana vuonna olen aikaisin aloittanut eikä ole juuri harmittanut. Nämä pari viikkoa on kyllä työlästä. Erityisesti paahtavina päivina saa kastella ja sumutella aika ahkerasti.

Taxi Yellow
Brandywine pihvitomaatti






keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Taimikasvatusta


Chilit ja paprikat kasvaa hienosti. Monessa on useampi nuppu. Ensimmäiset olen kuitenkin nyppinyt pois. Jostakin luin, että ensimmäisen nupun kehittyminen vie voimaa kasvilta eikä se tuota niin hyvin. Niin tein viimekin vuonna ja mahtava sato tuli.


Chilit ja paprikat alkaa pian kukkia.




Tomaatit aloittavat pikkuhiljaa kukintaa. Jospa sääennusteet pitävät paikkansa, että huhti-toukokuu olisi keskimääräistä lämpimämpi. Erityisesti yölämpötilat saisi olla pian reilusti plussalla, että voisi muutella kasvit pian kasvihuoneeseen.

Tomaateilla ja chileillä ja paprikoilla oli taas hiukan kasvuongelmia muutama viikko sitten, niin kuin viimekin vuonna. Lehtien alle tuli sellaista jauhemaista töhnää. Joissakin sitä oli myös rungossa. Todennäköisesti keksin syynkin siihen. Kuuma ja kuiva huoneilma ja sitten juurelle kylmää vettä. Kun muistaa kasteluvettä seisottaa päivän ja sumutella päivällä, niin hyvin näyttävät kasvit voivan.

Useampaan kertaan on saanut tomaatteja purkittaa suurempaan. Viime kesänä ostin nupillisen multaa kukkapenkkeihin. Jonkin verran jäi yli ja syksyllä täytin sillä kasvihuoneen laatikot. Nyt olen hakenut kasvihuoneesta taimimullat. Hyvin on kasvanut, vaikkei säkkimultaa olekaan. Olisi niitä säkkejä saanut kantaa kaupasta!


Taxi Yellow tomaatti aloitti kukinnan ensimmäisenä.


Tänä vuonna kasvatin siemenestä vain ponpondaaliaa. Siemenestä kasvatetut olen jo latvonut muutamaan kertaan. Saapa nähdä mitä väriä tänä vuonna tulee. Ei voi oikein suunnitella, kun siemenestä kasvattaa.

Eilen istutin daalian juurakot. Muutama oli taas maakellarissa homehtunut. Osan taidan vielä jakaa, kunhan kasvua näkyy enemmän.



Siemenestä kasvatetut daaliat on jo hyvässä kasvussa ja useampaan kertaan latvottuina.


Viime vuotisia daalioita

torstai 3. huhtikuuta 2014

Huhtikuun esikasvatus

Sain syksyllä tehtyä kukkapenkin kivikäytävineen loppuun. Kunhan ilmat lämpenee, harjaan kivien väliin betoni-hiekkaseoksen. 

Kivipolku odottaa betoni-hiekkaseosta.

Kylvin syksyllä monenlaista porkkanaa, mustajuurta ja tilliä. Aika jännä nähdä oliko työ turhaa. Niin monta kertaa talven mittaan penkit oli paljaana. Sade kasteli ja väliin jäätyi. Ainakin on komeat, korkeat penkit valmiina, jos mitään ei nouse.

Tänään laitoin itämään hyötykasveista kaalit, melonit ja kasvihuonekurkut. Koska maaliskuussa itämään laitettua sitruunaminttua ei löydy mistään, laitoin myös sitäkin.

Kesällä saa taistella entistä suuremman kaalimaan kanssa tuholaisia vastaan. Viime vuonna kaalikoita oli kyllä kiusaksi asti, mutta litistelin sen toukkia sen verran ahkerasti, että sainkuin sainkin aika mahtavan kaalisadon. Sen verran viime vuodesta taas viisastuin, että harson laitan päälle saman tien, kun taimet istutan maahan. Vanha iso akvaario on huippu paikka kasvattaa kasvattaa kaalin taimia. Ainoa miinus on liikuttelu, ihan kevythän se ei ole. Kannan sen yleensä kasvihuoneeseen jo toukokuun alkupuolella ja ulos kunhan yöpakkaset on ohi.

Laitoin itämään Purple vienna kyssakaalia. Moni kehui nettikeskusteluissa suureksi kasvavaa superschmeltz -lajia. Niinpä tilasin sen siemeniä.

Purple Vienna kyssäkaali

Kukkakaalia on sitten limen väristä, kahdenlaista valkoista (Speedy ja Iqloo), violettia ja romanescoa.

Romanescoa riitti viime kesänä pakastimeenkin.

Tänä kesänä kokeilen limen vihreää italiaista
Verde di macerata -kukkakaalia.

Di sisilia violetto tuotti myöskin hyvin.

Mahdollisesti Iqloo kukkakaali, vaikka hiukan muistuttaakin romanescoa.

Viime vuotinen Green sprouting parsakaali. Ostin lisäksi myös Waltham 29 -lajia.

Pajulavan tumman vihreät lehdet ovat Nero di toscana -palmukaalta. Pakastin sitä Red russian lehtikaalen kanssa niin paljon, että sitä riittäisi moneksi vuodeksi. Käytän niitä yleensä kaalilaatikkoon tavallisen keräkaalin kanssa. Hyvää se on myös keitoissa.


Laitoin itämään itsekasvattamistani Petit gris de rennes -meloneista ottamani siemenet. Aika näyttää tuleeko niistä mitään. Lisäksi laitoin Sugar Babya ja keltaista Sweet Siberiania. Toistaiseksi en ole onnistunut saamaan yhtään Sugar Babya. 

Petit Gris de Rennes -hunajamelonit


Laitoin myös Lilliput zinniaa, Sensation ja Fizzy Pink cosmoskukkaa sekä hiukan lisää Blue Mink sinitähtöstä. 


Fizzy Pink cosmoskukka (kuva: Premier Seed Direct)