torstai 12. kesäkuuta 2014

Kiirettä


On ollut kiireinen kevät. Nytkin olisi miljoona asiaa tehtävänä, mutta istuinpa tähän koneelle. Muistikortin puuttuminenkin on vähän hidastanut kirjoittelua. Kännykkäkuvat eivät ole parhaita.

4-vuotias Zilga-viiniköynnös tekee ainakin kuusikymmentä kukkaterttua. Aika mahtava sato olisi luvassa avomaalta Oulusta. Lähipäivinä on luvattu kylmää. Jospa se ei pilaisi kukintaa. Pölyttäjiä olisi omasta takaa, kun kaksi (laina)mehiläispesää on pellon laidalla.


Zilga kukkii.

Kylvin porkkanat jo syksyllä ja ne itivät hyvin. Muutaman rivin olen jo harventanut. Laitoin asiaankuuluvasti sipulia väleihin.

Tein viisi "three sisters gardenia" kohopenkkeihin. Eli maissia, erilaisia kurpitsoja ja köynnöstävää papua. Kaikki lähti hyvin kasvamaan. Aamulla kävin virittelemässä kaaritunneleita hallaharsosta, etteivät kylmettyisi tulevina päivinä. Juurella lämmittää vielä paksu peitto heinänsilppua.

Ensi töikseni tein aamulla vanhoista CD-levyistä linnunpelättimen. Peittelin 80 metria kaalipenkkiä hallaharsolla viime viikolla. Eilen huomasin, että linnut oli nokkineet niihin reikiä. Kyllä kiristelin hampaita. Olisi pitänyt muistaa, kun linnut käytännösssä repivät yhden harson palasiksi viime vuonna. Veisipä tuo kylmä kaikki kaalin tuholaiset sinne mistä tulivatkin. 



Porkkanapenkkiä viime viikolta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti