perjantai 16. elokuuta 2013

Ylös ja ulos



Kun taivas on pilvessä, herkästi kaikki ottaa päähän. Johan mieli muuttuu, kun menee puutarhaan. Nostin pikkupoikien kanssa aamulla vähän uusia perunoita, joita muuten taas tänä vuonna vaivaa rutto. Pitäisi käydä heti varret katkomassa. Otin maasta samalla komean punakaalin, kaalikeittoa siis... Samalla syötiin herneitä, kerättiin parsakaalia, ruusupapuja, porkkanoita, muutama musta kirsikkatomaatti, kesäkurpitsaa, magoldia, purjoa, lipstikkaa ja timjamia. Hyvää keittoa tuli. Lapset ei ainakaan opi nirsoilemaan kasvisten suhteen. Koululaiset tuli koulusta ja kertoivat, että koulussa oli raakaa kukkakaalia ja olivat ainoita jotka niitä söi opettajien lisäksi.



Mangoldit on värikkäitä, melkein kuin kukkia. 


Punakaali Red Acre


Kukkapenkki on edelleen samassa vaiheessa, johon se jäi juhannusviikolla. Pitäisi käydä hakemassa lisää betonia ja muurata yhdet portaat ja päällystää viimeinen 6 metrin kevytsoraharkkoseinä luonnonkivillä. Kivikäytävät pitäisi myöskin tehdä loppuun. Jouduin tekemään muuraamalla suurehkon (n.10x6m) kohopenkin, koska sillä paikalla oli vielä 8 vuotta sitten 300 neliön tiilinavetta ja alue oli osittain betonipohjainen ja hiekkainen. Navetan reilun 60 kuution virtsasäiliön me kierrätimme uima-altaaksi.


Keskeneräinen kukkapenkki


Mahtavasti kukkii kukat. Ostin muuratun kukkapenkin yhteen osioon Viherpeukaloilta parsaa (täytyyhän sitä kukkapenkistäkin hyötyä olla. :) ), laventelia, japanilaista maksaruohoa, hopeamarunaa, kolme valkoista pionia, punahattua, alppipiikkiputkea, unikkoja ja päivänliljoja. Lisäksi laitoin siihen siemenestä kasvatettuja sinitähtösiä. Toisen osan täytin daalioilla ja kolmanteen laitoin ylimääriä di sisilia violetto-kukkakaalta, Romanescoa, ja Nero di toscana -palmukaalta. Tosi paahteisesta paikasta huolimatta kaalit tuotti hyvin, mutta kaalien vierellä olleet samettikukat ja krassit on koko kesän kituneet. Lisäksi laitoin siihen rautiasta ostettuja alennusmyyntiruusuja, jotka muuten kukki runsaasti.



Romanesco, taustalla mm. hopeamarunaa.


Alppipiikkiputki


Gladiolus Redwing Butterfly


Daalioita


Kaukasianunikko Beauty of Livermere


Sinitähtönen



Oriental-lilja

Tilasin jo Hyötykasviyhdistykseltä Alexandra-valkosipulia ja amazonilta kolmea erilaista porkkanaa ja mustajuurta. Pääsee kylvämään varmaan syyskuun lopussa.



3 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia !
    Kävin hyötykasviyhdistyksen sivuilla, mutta siellä oli ilmoitus valkosipulin kohdalla 'ei saatavilla tällä hetkellä'. Olivat ehkä loppuneet tilapäisesti. Haluaisin myös kotimaista kantaa olevia valkosipuleja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin eilen ja tänään posti toi komeat sipulit ja hyvät kasvatusohjeet. Jospa niillä onnistuu. Viime syksyn valkosipulit mätäni ja edellisen vuoden sipuleista ei jäänyt yhtään istukkaaksi.

      Poista
  2. Varmaan muuten tulee vielä myyntiin niitä valkosipuleita.Taisi olla ensimmäinen erä tuo.

    VastaaPoista